top of page

Ahaa elämyksiä

Voimakatu on nimensä arvoinen. En paljon osannut ennakoida etukäteen, miten korona muuttaisi elämää ja yrittäjyyttä. Maaliskuussa 2020 aloittessani studio ateljeeni vuokrausta Itäharjulla alkoi samaan aikaan kukoistaa korona, joka levisi, kuin rikkaruoho kaikkialla. Kesään mennessä sain keramiikka ja muun kurssitoiminnan vauhtiin. Kun nyt katselen valokuvia ja muistelen mitä kaikkea olen saanut aikaan, niin kurssitoiminnassa, kuin itsekin keramiikkatyöskentelyn parissa tunnen kiitollisuutta.


Kuukausien aikana olen huomannut, että studiosta on syntynyt jonkinlainen henkireikä monille etätyöntekijöille. Rajoitusten aikana kurssilleni saattoi saapua vain 2-3 henkilöä ja toisinaan vain yksi, mutta en koskaan halunnut evätä mahdollisuutta rentoutumiseen kodin ulkopuolella, kun suurin osa harrastuspaikoista oli suljettuna.

Olen valtavan iloinen siitä, että kaikenlainen kädentaito ja käsityöt ovat nousseet niin monelle

tärkeäksi osaa vapaa-aikaa. Samaan aikaan, kun studiolla on syntynyt monenlaisia keraamisia esineitä, siellä on syntynyt luovuutta, rentoutumista, uusia tuttavuuksia ja jopa löytynyt uusia ystäviä. On ollut keramiikka tykypäiviä, synttäreitä, pikkujouluja, teemailtoja, ystävänpäivän viettoa, ystäväpäiviä. Voimakatu on näyttänyt voimaannuttavan monia.


Kurssitoiminta jatkuu säännöllisesti koko talven ja kevään ajan. Pientä muutosta olen tehnyt siihen miten kurssitoiminta jatkuu. Tiistaisin voit aloittaa peruskurssin ja jatkaa kurssin toista osaa seuraavana tiistaina. Näin ollen joka tiistaina on mukana uusia kurssilaisia sekä edeltävältä viikolta jatkamaan tulleita. Lasituskursseja ei välttämättä aina näy tapahtumakalenterissa etukäteen, sillä suurin osa peruskurssilaisista ovat halunneet luoda yhteisen lasituskurssin, jonka ajankohdan olemme sopineet yhdessä.

Valusavikurssien suosio on kasvanut ja niihin voi osallistua vain kaksi henkilöä kerrallaan.

Niihin on mahdollisuus varata aika myös aamupäivälle. Uutuutena on yhden illan tai päivän kulhokurssi, jossa opetellaan engoben käyttöä eli koristellaan kulhot värillisellä savella. Tämän kurssin kesto on 2,5 tuntia.

Käsillä luominen rauhoittaa sinua ja rentouttaa. Useimmat henkilöt tulevat kursseilleni työpäivän jälkeen, jopa väsyneinä. Saven parissa työskentely vie ajatukset pois hektisyydestä sekä irtaudut kaikesta muusta. Hetket jotka vietät studiolla saa sinut tuntemaan jotain syvällistä luovuuden parissa. Arvostat omia saavutuksiasi ja haluat käyttää ja pitää esillä esineitä, joita olet itse valmistanut.

Kurssien jälkeen voit jatkaa itsenäistä työskentelyä studiontiloissa, varaamalla sinulle sopivan ajan.

Lisätietoja kursseista ja keramiikkatyöskentelystä lähetä viesti: info@jaanakoskivaara-coniel.com











147 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page